Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

  KAUSI 2008

Valitettavasti Kuvablogi on nurin ja linkitetyt kuvat ei enää näy. Ei maha mittään.

Tapahtumia ja kisakuulumisia kaudelta 2008.
Viimeisin päivitys alimmaisena.

12.2.08  DeeRacing on nyt pakollisten joulu yms. -hössötysten jälkeen aloittanut raadannan kohti kevättä.  Moottoripuolella lähdetään liikkeelle kokolailla puhtaalta pöydältä. Voidaan sanoa että lähes kaikki elintärkeät osat moottorin rakentamiseksi on nyt koossa. Edessä on ahkeria talli-iltoja kevään aikana jotta moottori olisi kauden alkuun nipussa.

Odottamamme männät saapuivat ja pienen preppauksen ja koesovituksen jälkeen ne ovat tällä hetkellä muiden pyörivien osien kanssa tasapainotettavana. Moottorilohko tarvitsee vielä hoonauksen, pesun ja maalauksen jonka jälkeen kasaaminen voi alkaa. Viime kaudella vioittunut sylinterikansi on myös valmistumassa hyvää vauhtia. Mikäli pelimerkkejä keväämmällä riittää, olisi tarkoitus käyttää moottori Simunan jarrussa. 
Moottorin lisäksi autoon tehdään myös muita pieniä uudistuksia ja tavoitteena olisi tietenkin päästä
aiempaa kovempia aikoja.
Tuleva kausi näyttää kuinka äijien käy.

Kaikki meitä kaudella 2007 tukeneet yhteistyökumppanit ovat lähteneet mukaan kaudelle 2008 josta heille suuri kiitos.
 
Sivuille lisätään kuvia sitä mukaa kun kamera on mukana ja sitä muistetaan käyttää. Lisäksi sivujemme tekniikkaosiota päivitetään sitämukaa kun selviää miten projekti etenee. Pysykää kanavalla.
 Juha 'The Driver'
 
 
17.03.08 Moottorin kasausta on päästy aloittelemaan. Akseli on paikallaan, nokka ja jakopää asennettu. Männänrenkaiden päiden välykset on viilailtu ja soviteltu sylintereihin.
Nokan ajoitus, kansien sovitus, venttiili/mäntävälysten tarkastus ja paljon muuta näpertelyä vielä edessä. Hmmm.... ja toinen kansi ei ole vielä tullut remontista. Ja kun se saadaan himaan niin vielä ne molemmat on käytettävä koneistamossa jotta uudet venttiilit saadaan istutettua paikalleen.

Jakopää kasattuna
 
 
 

 

5.4.2008. Toinen kansi on edelleen remontissa. Kiire taitaa tulla sen kanssa.
Männät on paikallaan, nokka ajoitettuna ja öljypohja on fiksattuna. Siinäkin oli hiukan oikomista... lähinnä loiskelevyn osalta. Tämä lohko on 4-bolt runkopukeilla ja sen tähden piti vielä loiskelevyn kiinnityksiäkin muuttaa eri paikkaan.
Kansipahvitkin näytti olevan väärän kokoiset ja työntötangot tuli erheessä väärän mittaiset. Noot on tilattu uudet.
Renkaitakin vielä odotellaan. Luultavasti peltitöitä tiedossa jotta ne mahtuu pyörimään.
Perämurikkaan vaihdetaan teräspukki lautaspyörän puolelle. Se saataneen työn alle tulevalla viikolla.

14.4.2008. Kansityöt etenee nyt hyvää vauhtia. kansi on hitsattu ja Seetirenkaat asennettu. Venttiilit käytetään sorvarilla ja kansi on venttiilitöitä vaille.  Perään on vaihdettu laakeripukki ja perä on asennettu paikalleen.
Kaikenlaista ylimääräistä puuhaa tulee tämän tuosta eteen niinkuin katkennut takasikarin yläpää. Uniballin hitsus oli härkäsarjaa ja jossain kohti pettänyt. Tuo huomattiin ikäänkuin vahingossa. Iskarin yläpää kun on poterossa vähän piilossa.
Noh. Eipä ollut paha korjattava mutta kuitenkin...

Katkennut iskari...hmm

27.4.2008 Kansi on saatu remontista ja venttiilit on asennettu paikalleen. Jonnin verran tuo vaati siistimistä kanavista ja palotilasta hitsauksien jäljiltä.

Kansi korjattuna

Vaihdelaatikkokin on saatu viimein työn alle. Vaan eipä ilman murheita selvitä siitäkään. Näyttää olevan kuoressa halkeama. Katsotaan mitä aluma hitsari tuosta sanoo. Voi olla että täytyy vielä hankkia uudet kuoret tai koko aski. Näyttäisi muuten olevan kyllä kunnossa. Motti kun pysähtyi täydestä ravist jumiin niin jotain tuollaista saattoi odottaakin. 
Myös uudet takarenkaat antaa vielä odottaa itseään. Ne on luvattu tulevaksi ennen avauskisaa mutta suunnitelma B on olemassa, jos gummeja ei tule.
Kauden avauskisa lähestyy kovaa vauhtia. Enää vajaa kolme viikkoa niin pitäis olla soivat pelit. 
Ja niinhän siinä sitten kävi elokuun alkupuolen kilpailun kanssa jotta suorituspaikkaa ei ole löytynyt ja FHRA on peruuttanut kilpailun.

10.5.2008 Moottori on nyt nipussa ja jarrudynossa on käyty. Poweria tulee kyllä mutta jäi hieman odotuksista... tai ehkä enemmän kuin hieman. Näyttäisi siltä että nokka-akseli ei oikein riitä yläkierroksille. Dynoliuska julkistetaan myöhemmin...  ...ehkä.
Vaihdelaatikko on saatu hitsarilta ja se täytyisi saada kasattua nyt viikonloppuna.
Kardaanitunneliin on tehty hieman avarrusta ja sekin täytyisi hitsailla kuntoon.
Rengaskumia odotellaan edelleen. Kovin näyttää todennäköiseltä että joudutaan punnaamaan paikalleen laina kumet.
 
Pikkuhiljaa valmistumassa                 Motti jarrussa

Viikko olisi aikaa avauskilpailuun. Hiukka taas pukkaa kiireeksi mutta eiköhän tuo tuosta valmistune. Paljolti ei ole varaa takaiskuihin tässä vaiheessa.
Punnerrus jatkuu.

14.5.2008 No voi yhden kerran. Nyt olis sitten kone paikallaan ja savut otettu. Vaan eipä ilman ongelmia selvitty taaskaan. Vaihdelaatikko vuotaa kuin seula. Näyttäisi olevan murtuma lauhduttajan letkunipan alla. Nippaa kun kirii niin halkeama leviää.
Noh onhan tässä päiviä aikaa kattella jostakin vaihto laatikko. Punnerrus jatkuu edelleen kone ja laatikkojumpan merkeissä.

16.5.2008 Nyt on auto pesua vaille valmis. Kone käytettiin pois ja laatikko vaihdettiin toiseen. Nyt pitäisi olla kaikki ok. Illalla startataan Motoparkkiin ja viikonlopun perästä nähdään miten meni.

17.-18.5. 2008 Sonax spring nationals, Motopark.
Nyt on avauskisa käyty. Lauantaina paistoi aurinko täydeltä terältä mutta kylmä tuuli piti lämpötilan alle kymmenessä asteessa.  Päivän aikana ajettiin viisi lajittelulähtöä. Jokaisessa lähdössä aikaa saatiin parannettua. Ensimmäisellä 'off-the-trailer' lähdöllä saatiin aika 10,521 joka sekin oli jo meidän uusi ennätys. Päivän päätteeksi kirjattiin 10,33 s ja 209 km/h loppunopeutta. 

Sunnuntai aamuna sitten satelikin vettä ja räntää. N. klo 13 kilpailun johto ilmoitti kisat peruutetuksi. Lajittelutulokset jäivät voimaan ja tuloksena viikonlopusta 3. sija.

1.6. 2008 Kaiken pitäisi nyt olla kunnossa Kamasa Tools Natikoihin Alastarolle tulevana viikonloppuna. Mitään muutoksia ei autoon ole ehditty tekemään joten mitään ajan parannuksia ei uskalla odottaa. Keliolosuhteilla ja radan pidolla voi toki olla vaikutusta mutta eiköhän sitä keskitytä tasaisiin suorituksiin ja hyviin reaktioaikoihin. Tuon kisan jäljestä jos pääsis nokka-aksilan vaihtojumppaan. Ai... ja perävälityskin on tilattuna. Eli hommija on tiedossa. Mutta käydään nyt tuo Alastaron kisa ensin.

6.6. 2008 !!! News Flash !!! Uudet kumet on viimein tulleet ja väännetty alle. Nähdään paljonko on vaikutusta 60 -jalkaiseen. Kamat on pakattu viikonloppua varten. Ei kun kaikki vaan Alastaro-sand-beachille grillaamaan kuulaa ja käsivarsia. On nääs luvattu aurinkoisia kelejä.

10.6. 2008. Kamasa -Tools nationalssit Alastarolla on sitten käyty. Noutaja tuli pudotusajon toisella kierroksella. Auto liikahti breikin kytkeytyessä taaksepäin ja toinen stage valo sammui. Lähettäjä painoi nappia niin meidän puolella kuusi ei käynnistynyt ja siitä seurasi hylky. Ristus huonoa tuuria. Ei silti... Tervonen Chevellellään naapuriradalla teki tasaisen varmaa työtä ja olisi tuolla ajalla pääsyt jatkoon joka tapauksessa.
Jos tuohon auton liikahtamiseen jotain syytä keksii niin vaihdelaatikon kulunut panta olisi mahdollinen. Eli... Kun juha kytki breikin päälle ja linttasi lapun lattiaan, ykkönen alkoi luistamaan jolloin auto alkoi ryömiin taakseppäin.

Lauantain aika-ajo oli myös enemmän vähemmän yhtä tuskaa.  60 -jalkaiset jäi reilusti 1,5 puolelle ja loppuajat souti 10,577 ja 10,7 välillä. Moottori protasi yläkierroksilla. Suuttimia vaihdettiin pienempiin jotta olisi kompensoitu lämmintä keliä mutta ajat meni vaan huonommiksi. Josko laatikon luisto olisi kiusannut jo lauantaina? Mene ja tiedä. Ei se ainakaan selitä huonoa käyntiä.

Viikonlopun parhaaksi jäi lopulta ensimmäinen aika-ajolähtö. 10 557 et.
Kilpailussa viides sija ja kokonais pisteissä ollaan kahden kisan jälkeen kolmantena.

Noh. Odotellessa nitrokisaa olisi tarkoitus vaihtaa pois se noukka-akseli joka saattaa ahistaa tuon koneen hengitystä. Samoilla lämpöisillä tutkitaan vaihdelaatikon sielun elämä. Perävälkkärikin on tilattu mutta meni jälkitoimitukseen, joten ei taida ehtiä nitrokisaan.
Ah... ja hämärä video siitä sunnuntain epäonnistuneesta lähdöstä löytyy 'videoita' sivulta.

29.6.2008 No taas on askarreltu auton kimpussa. Nokka on vaihdettu ja asteita tuli hiukan lisää. Joskohan se auttaisi konetta hönkimään hiukan enempi hevosia yläkierroksilla. Laatikkoon vaihdettiin ykkösen panta.


Murhetta turbiinin kanssa

Turbiinissakin huomattiin olevan vikaa kun se piti paikoilleen laittaa. Sisällä helisi jotain irtonaista. Lievien vaikeuksien kautta paikallaan on nyt pähkä uusi limppu jossa stallia joku sata kierrosta enämpi kuin vanhassa.
Auto on nyt valmis nitrokisaa varten.

Niin ja kun FHRA ei ole omassa mainoksessaan huomaanut kertoa potentiaaliselle katsojakunnalle jolla on viikolla joutoaikaa, että mm Street ryhmät ajaa aika-ajot torstaina ja pudotusajon perjantaina.   Verraten erikoista että lauantaille ja sunnuntaille ei mahtunut mukaan. Oman ja yhtiömme puolesta pahoittelut yhteistyökumppaneille. Meistäkin olisi ollut mukavampaa ajaa täysien katsomoiden edessä.

3.7. 2008 Ja taas on yksi kisa käyty. Eipä ole ennen kisattu näin keskellä viikkoa. Aika-ajokierrosten päätteeksi ajettiin vielä torstai-iltana ensimmäinen pudotus kierros. Aika-ajojen kuudennella sijalla saatiin vastaan turbo Fury. Peli tavallaan katsottiin jo tuolloin pelatuksi ja noutaja tulisi vastaan 2 sekuntia hitaammalla ajalla. Noutaja tulikin mutta aika erikoisesti. Juha vähän hätäili lähdössä ja loikkasi liikkeelle ennenkuin lähettäjä kerkesi painamaan nappia. Eikä siinä kaikki. Veti vielä Furun mukaansa ja sekin lähti ennen kuusen syttymistä. Penalttina molemmille hylky ei-hyväksytystä ajosuorituksesta. Eli jos nousi tie pystyyn itsellä niin samoin kävi lajittelun nopeimmalle.
Ristus kun ei ole onni myöden. Maltilla olisi Fury kenties ollut voitettavissa.

Aika-ajot ei taas menneet niinkuin oli suunniteltu. Ei löytynyt kulkupuolta autosta nokan vaihdon jälkeenkään. Suuttimia koitettiin puljata suuntaan jos toiseen mutta aina vaan hiukka ylisuurilla suuttimilla tuli paras tulos, joka sekin oli loppuviimein aika vaatimaton 10,44 / 206 kmh.
Ensimmäisellä lähdöllä auto liikahti jälleen kerran viivalla taaksepäin samoin kuin edellisessä kisassa. Lähtökierroksia laskemalla ja pannan säädöllä laatikko kuitenkin lähti toimimaan.
Päivän paras aika tuli kuitenkin jarrua vastaan lähtemällä eikä tans brakella. Merkillistä.
Pistetilanne nähtäneen perjantai iltana kun loput pudotuskierrokset on ajettu. Hmmm... satais ny eres vettä.

Onpa tässä pohdittu tuota seos asiaa, jotta miksi päämmäiset sylkyt käy sika rikkaalla ja keskellä on vaaleammat, näyttää siltä että imusarja ei toimi yhtään. Se syöttää bensaa päämmäisiin ja keskelle joutuu seos tekeen ikäänkuin mutkan. 6000 rpm jälkeen ei taida keskimmäisiin mennä juuri mitään ja voima karkaa koneesta. Päätyt saa senkin edestä niin että imukanavatkin mustuu. Tyhjäkäyntibensakin menee kaikki päätymmäisiin sylintereihin plenumin seinää pitkin valumalla.
Sillä tuo kaasutin kaiketi täytyy olla kovin rikkaalla jotta keskimmäisiin menisi edes sen verran höyryjä että ne sylinterit edes käy. Päätyt käy todella rikkaalla ja niistäkin on sen tähden paras terä hukassa. Eipä keksi muuta syytä tuohon vaivaan ja tehon puutteeseen. Jos jollain on kertoa vinkkejä niin niitä otetaan kyllä vastaan.

Serious fuel distribution problem

Nyt on spacerin hankkiminen edessä. Tai jos faneerista sellaisen käpistelisi niin jotta seos ohjaantuu keskemmälle plenumiin ja irtoaa seinästä. Askartelua tiedossa.
Jos Kalajoelle kahden viikon perästä saataisin jotain parannusta aikaan.

Ja kiitti vielä Fhralle hienosta ideasta ajattaa eka pudotuskierros jo torstaina. Oli ihan riittävän vaikeaa saada kutsuvieraita ja sponsseja edes perjantai aamuksi tulemaan paikalle. Kiva soitella heille torstai iltana että me ajettiin jo.

17.7.2008 Kalajoki kutsuu. Paletti starttaa matkaan perjantaina aamupäivällä. Allekirjoittanut joutuu raatamaan töissä vielä perjantain mut siitä alkaakin sitten kesäloma.
-Autoon tehtiin taas pikkuisen päivitystä. Ohjelmassa oli mm. pakoputken korjausta.
Kaasarin alle veisteltiin faneerista spaceri joka toivottavasti korjaisi seos ongelmaa. Jää nähtäväksi.
-No eipä ilman kohonnutta verenpainetta tästäkään viikosta selvitty. Kaasari kun saatiin koneen päälle ja kone käyntiin, yksi keinuvivun studi napsahti poikki. Lisävahingoilta tälläkertaa vältyttiin. Venttiilin päähän jäi vähän jälkeä mutta sen verta reunaan että ei satu rullan kohtaan. Puhelinsoitto kilpatoverille Tampereelle ja hänellä sattuikin olemaan käyttiksen takapaksissa joutilas setti uusia studeja.
-Tämäpä tässä. Ei kun kaikki Kalajoelle.

22.7.2008 No taas on yksi kisa takana ja kokemusta roppakaupalla lisää. Kelit oli suotuisat lukuunottamatta lauantai iltapäivälle sattunutta vesikuuroa. Lauantaina ehdittiin kuitenkin ajaa neljä lajittelukierrosta. Sunnuntai aloitettiin klo 10 aikaajokierroksella ja puoleltapäivin jatkettiin pudotuksilla.
-Lauantia meni taas säätöjä hakiessa. Kaasarin alle tehty faneerikökkö toimi jokseenkin niinkuin oli suunniteltu. Ei enää mustuneita tulppia, mutta siitä huolimatta kone huusi reilusti lisää bensaa. 3,5 mm poratut suuttimet jätti tulpat vaaleiksi. Aika parani edelleen 3,8 mm suuttimilla ja edelleen 4 mm:n horoilla.

Suuttimet kokoa Huh huh...

Enempää ei oikein pysty käsivaralta poraamaan kun menee läpi suuttimen kierteestä. No kai se on uskottava että joku riivaa kaasaria. Straight boosterit ei vaan vedä riittävästi soppaa ja kyllä ne annulaarit nyt hankitaan.
Lauantaina kokeiltiin lainattua imusarja/kaasaripakettia ja se kävi niin rikkaalla että yksi tulppakin pimeni. Oma paketti vaihdettiin takaisin kun lainalaitteet ei toimineet yhtään sen kummemmin.
-Aika-ajoista herui 7. sija 10,425/208,82 ajalla sunnuntai aamuna. Lauantain paras oli 10,586/199,69 kmh.
-Pudotusajossa edettiin toiselle kierrokselle jossa Peräkasarin Bat-Nova lähetti meidät kotimatkalle 9.818 ajalla vastaan 10,36. Tuo jäi meidän viikonlopun parhaaksi. Loppuaikaennätystä ei aivan rikottu mutta loppunopeus enkka parani hieman. 60 jalkaiset on hieman heikentyneet parhaistaan. Jos sieltä saisi parannusta niin loppuaikakin hieman paranisi. Mene taas ja tiedä.
-Pistetilanteessa ollaan Kalajoen jälkeen viidennellä sijalla.
Kuukausi olisi aikaa finaaleihin. Jos jotain pientä taas saisi autoon nakerrettua.

14.8.2008 Sitä tehtiinkin sitten päätös että lähdetään Porin lentokentälle ajamaan yksi West Coast Street Cup (WCSC) -osakilpailu lauantaina 16.8. Ilmoittauduttu on Et bracket luokkaan.
 Auto on kokolailla nipussa vielä täytyy hiukan asetella konepeiton kiinnikkeitä uusiksi ja jotain muuta pientä valmistelua.
 Kaasuttimeen on vaihdettu boosterit joita nyt pääsee vähän kokeileen. Jos tuo aiempi 'isot suuttimet' syndrooma saisi vähän helpotusta. Scooppi on myös näperrelty uusiin puihin. Nyt se tiivistyy kaasariin mutta jää nähtäväksi miten se toimii. Pari kuvaa tuolla.
 Pilvipoutaista päivää luvassa lauantaille. Kaikki joukolla Porin lentokentälle. Kisat alkaa klo 11.

18.8.2008 Porin kisa on sitten käyty. Keli oli loistava niinkuin oli ennustettukin tosin taivas oli paksussa pilvessä ja sateen uhka oli päällä kaiken aikaa. Kalustoa oli paikalla runsaasti ja siihen päälle pari radanputsaus taukoa niin lajittelukierroksia ennätettiin ajaa vain kaksi.
 Aika-ajoissa Et bracket -luokka kisaa parhaasta reaktio-ajasta. Eli varsinaisella loppuajalla ei ole silloin mitään merkitystä. Tokihan autoa piti testata ja täysillä heti lähdöstä. Eihän sitä jarruttelemaan ole tultu (heh).
 Ensimmäiseen aika-ajovetoon lähdettiin 95 numeron suuttimilla aatellen että ne kaasariin vaihdetut boosterit toimisi niinkuin niiltä odotettiin. Tuloksena 10.39 s ja 192 km/h. Aika oli verraten hyvä. Tuollaisiahan on ajettu jo useampi tänä kesänä. Juha sanoi lähdön jälkeen että puolimatkan jälkeen pito irtosi ja joutui vähän höyhentään ja lisäksi kone pätki ja paukkui loppupäässä. Noh, radasta on liimattu Porissa vaan ensimmäinen 200 m ja loppupää olikin aika liukasta.
Saldoksi tuosta lähdöstä jäi reaktioaika 0,512
 Toiseen aika-ajolähtöön vihdettiin pari numeroa isommat suuttimet aatellen että vähän laihan puolella se vielä näyttäis olevan...paukkeesta päätellen. Tulppien värit näyttää nyt normaalin ruskeeta joten suutinkoko on alueella ja voi todeta että buustereitten vaihto auttoi.
Toinen lähtö menikin pipariksi lähdöstä ja lähtöalueelle ei oikein kuulutuksesta saanut tolkkua kun seuraavat autot oli tekemässä burnista. Varikolle mentäessä kilpatoveri tuli vastaan ja onnitteli että "kyllä kovaa meni". Me siinä suut ammollaan että häh. "Niin että meni sitte ylitte 221 loppuja". Samalla kuului kuulutuksessa seuraavalle parille 221kmh josta hätäisesti pääteltiin että kellon näyttää siellä omiaan. Kyllä se 221,21 kmh luki sitten aikakortissakin mutta ei edelleenkään tuntunut uskottavalta.
Tuo ensimmäisen kierroksen reaktio-aika riitti lajittelun ykköstilaan.

 Ensimmäiselle pudotuskierrokselle piti valita indeksiaika, siis se aika jota ei saa lähdössä alittaa. Indeksiksi laitettiin 10,30 joka olisi hyvinkin uusi ennätys autolle jos sen alittaisi. Tulihan ensimmäisen kerran vastaan sekin että sai oikein valita radan. Ekalle kierrokselle vastaan tullut Stock Challenger -kuski Eronen tuli oikein kysymään että kumman radan Juha haluaa. Eronen on pitkän linjan harrastaja ja herrasmies ja hoiti asian niinkuin kuuluu. Enpä muista että näiden parin vuoden aikana kukaan olisi tullut kysymään ratavalinnasta ja aina on ajettu sillä puolen missä on ollut lineupissa lyhyempi jono. Päätettiin sitten ajaa vasenta puolta kun molemmat lajittelulähdöt oli ajettu vasemmalla. Autoon ei tehty mitään muutoksia koska edellisestä lähdöstä saadulla datalla ei tehnyt mitään.
 Lähtö onnistuikin kohtalaisesti vaikka Juha jäi Eroselle hiukan reaktioissa. Molemmat suditteli lähdössä kylkee rinnalle ja lopuksi Juha oli maalissa ennen Challengeria. Mutta indeksin alitus oli aika reipas ja näin lähdettiin laulukuoroon.
 Mutta ei paha. Loppuaika 10,237s ja loppuja 220,88kmh. Eli tässä tuli varmistus sille aiemmalle loppunopeudelle joka oli vähän arvelluttava. Vieläkin kone päkätti lopussa mutta vähemmän kuin aiemmin.
-Jee. Ennätykset kuitenkin uusiksi eikä putoaminen kisasta harmita yhtään. Toki, olisihan sitä voinut vielä pari testilähtöä voinut ajaakkin. Näillä eväin kahden viikon päästä Alastaron finaaleihin. Tartteis vaan tässä välillä jostain keksiä uusia viritys kikkoja notta sais aikaa taas vähän prannettua.

28.9.2008 Laitteet on nyt valmiina kauden päätöskisaa varten. Hiukan on tutkittu jousitusta ja kokeillaan nyt hiukan erilaisilla säädöillä. Ei toimi jousitus edessä eikä takana niinkuin olisi toivottavaa mutta näin lyhyellä aikaa ei sille mitään voinut. Jos sitten ensi talvena jotain. Kohtalaisen hyvää keliä on luvattu viikonloppuun. Ei muuta kun Alastarolle kisoja kattoon kaikki.

1.9.2008 Kisakausi on sitten saatu päätökseen. Saldona 10 sek alitus, ja Juhalta tukka päästä. Ja vielä ihan kohtuullisen reippaasti. Paras et 9,750 pätkähti tauluun pudotusajon ensimmäisellä kierroksella sunnuntaina. Kisassa tie nousi kuitenkin pystyyn jo toisella kierroksella Suojasen Mustangia vastaan. 

 Perjantai aamuna oltiin jo kukonlaulun aikaan liikkeellä. Oli tarkoitus vielä aamulla hiukan fiksata alustasäätöjä. Jonninverran latistui tunnelma kun huomasimme että takaiskunvaimentimien kylkiin oli tullut lommot. Toinen vaimentaja oli jumissa ja varsikin hieman väärässä. Olivat ottaneet kiinni ladderien kiinnityspulttiin. Jousituksen asento oli muuttunut säätelyiden jälkeen niin että iskari nojasi ladderin ylempään pulttiin kun jousitus oli ala-asennossaan. Ilmeisesti kuljetuksen aikana jossain töyssyssä kori on niiannut sen verta kovin että vaurio on tapahtunut.
Hetki hammasten kiristelyä ja puhelin käteen. Käypäset iskarit löytyivät Loimaan kylältä Rautakummun vauhtikaupasta. Choppasivat alkuperäiset kaarnakylki Gm:n takaiskarit ja hitsasivat varsiin uniballit viallisista iskareista. Vielä tässä kiitokset Rautakummulle erinomaisesta palvelusta.

Ensimmäinen lajittelukierros jäi väliin iskari-episodin vuoksi ja toisella kierroksella taululle pompsahti 9,936. Tuli vähän niinkuin puun takaa ja vielä melkoisen kiemurtelun kanssa. Kolmannelle kierrokselle trimmattiin lähtökierrosrajoittajaa ja aika parani 9,903.
 Lauantai aamuna päätettiin vielä hiukan kokeilla erilaista alustasäätöä ja se paransi aikaa entisestään Nyt oltiin jo 9,884:ssä. Toinen kierros ei enään tuottanut parempaa aikaa. Kenties johtuen lämpöisemmästä kelistä. Kornia puhua lämpöisestä mitään. Koko viikonlopun kävi ristuksen kylmä tuuli. Eränkin kerran oli radalla rasvaa tai muuta romua ja lopun päälle vielä alkoi sataa joskus kello kuuden korvilla. Päivä katsottiin pidetyksi ja lajitteluista kuitattiin 7. sija.
Sunnuntain keli piti ainakin olla vähän parempi. Ja oli kanssa, mutta konerikkoja ja muuta härdelliä oli yllin kyllin. Ensimmäiseen lähtöön päästiin vasta klo 2 iltapäivällä. 
Kaavion mukainen soolo sattui kohdalle kun kilpakumppani Kontion Valiantti ei suostunut käymän kunnolla ja he joutuivat heittämään pyyhkeen kehään. Soolo tuotti kuitenkin uuden et ennätyksen 9,750. Etufillarit irtosivat maasta 20-30 cm ja 60 jalkainen lipsahti uusille kymmenyksille 1,371 s.
 Toiselle kierrokselle tuli vastaan Suojasen Timo hätäisellä Mussella ja niin noutaja tuli. Suojasen aika 9,339 ja Juhan 10,012. Tuo olikin sitten viikonlopun huonoin veto, joskin siinä tuli kuitenkin paras loppunopeus 217,28 kmh. Juha ajoi stageen vähän varomattomasti ja sammutti toisen stage valon. Silloin meni jalat ja kädet sekaisin ja Juha lähti lopulta ilman breikkiä. Reaktioaika oli kuitenkin kohtuullinen mutta 60 jalkaa oli vastaavasti huono. Suojanen putosi seuraavalla kierroksella Jussi Lahden Plymouth Vipille joka edelleen putsasi pöydän kaavion toiselta puolelta noussutta Mattfolkia vastaan.
 Suojanen voitti kuitenkin kauden mestaruuden, Tervonen Chevellen kanssa toiseksi, Peräkasari Nova sedanilla kolmanneksi ja meille neljäs sija.
 Hmm. Tuohan on parannusta viime kauteen ja eväät tulevaan näyttää aika hyvältä.
Paranneltavaa on aika monella saralla. Ans kattoo ny mitä ehditään talven aikana autolle tekeen. Avaamme tänne uuden sivun jahka tulevaan kauteen aletaan valmistautumaan ja tiedämme vähän että mitä meinataan tehdä tai olla tekemättä. Niin, notta kyllä tänne sivulle ährätään päivitystä vielä tässä syksynkin aikana.

Ja vielä kiitokset yhteistyökumppaneille ja kaikille jotka tavalla tai toisella ovat osallistuneet tai kannustaneet tiimiä kuluneella kaudella!!!!


Tulokset, pistetilanteet ja paljon muuta löytyy FHRA:n sivuilta.

17.-18.5.08 Spring Nat's, Motopark  (done)
7.-8.6.08 Kamasa Tools Nationals, Alastaro (done)
3.-6.7.08 FHRA Nitro Nationals, Alastaro  (done)
19.-20.7.08 Summer Nationals, Kalajoki  (done)
30.-31.8.08 Defa Finals, Alastaro  (done)

 

©2020 Deeracing - Streetrace Nova - suntuubi.com